- Kotimaisen musiikin nouseva tähti -
Weranta on iskelmäyhtye, jonka musiikista on aistittavissa suomalaista
melankoliaa ja kauneutta, unohtamatta reipasta ja hyväntuulista energiaa.
Musiikki on sekoitus iskelmää, poppia sekä ripaus rock-asennetta.
Weranta on kiertänyt Suomea syksystä 2018 asti.
Helmikuussa 2021 julkaistu Mies tekee mitä tahtoo oli vuoden 2021 TOP 20
soitetuimpia kappaleita Radio Aito Iskelmällä.
Vuonna 2022 Weranta julkaisi uuden Singletrilogian kaksi ensimmäistä kappaletta Väärä laulu ja Elämä etsii sut. Trilogian päätösosa Tulta ja tähtiä julkaistiin huhtikuussa 2023.
Trilogian syntyyn on ollut vaikuttamassa Suomen arvostetuimpia musiikintekijöitä.
Werantaa ajaa eteenpäin palo olla yksi kotimaisen musiikkikentän eturiviartisteista.
Singletrilogian päätösosa Tulta ja tähtiä on julkaistu kaikissa suoratoistopalveluissa
KUUNTELE UUSIN SINGLE
Keväällä 2022 alkanut Singletrilogia on saanut nyt kolmannen ja viimeisen osansa. Tämä kappale on meille kaikille se yhden ajanjakson huipennus, jonka suuntaviivat alkoivat näkyä tammikuussa 2022. Siinä missä Väärä laulu ja Elämä etsii sut pitävät sisällään elämän täyteisessä maailmassa itsensä etsimiseen ja löytämiseen keskittyviä teemoja, Tulta ja tähtiä on se voimabiisi, joka antaa rohkaisevia sanoja vaikeimman keskellä.
Tulta ja tähtiä on yhden ajanjakson päätös, mutta samalla uuden ajan alku. Singletrilogian päätösosa on vahva lenkki tulevalta debyyttialbumilta.
MEIDÄN TARINA
- Kaikkien aikojen Weranta-historiikki -
Lue uusin osa täältä!
KAUPPA
Vuoden 2024 ikonisin bändihuppari on nyt saatavilla!
Tilausohjeet sekä lisää tuotteita löydät täältä.
Tuotteet painaa ja toimittaa Mondo WorkWear
KEIKAT
TOUKOKUU
17.05. Kisaranta, KANGASALA
18.05. Huvilintu, RAISIO
21.05. Viking XPRS, HELSINKI
22.05. Helsinki Pavi, VANTAA
24.05. Esakallio, SOMERO
25.05. Kukonhiekka, SAARIJÄRVI
KESÄKUU
01.06. Nuijamiesten lava, YLIKIIMINKI
07.06. Iitiän lava, LAPPEENRANTA
08.06. Riutanharjun lava, RIIHIMÄKI
09.06. Metsälinna, RISTIINA - MIKKELI
14.06. Kisaranta, KANGASALA
15.06. Yksityistilaisuus, FORSSA
16.06. Uittamo Paviljonki, TURKU
19.06. Virtain Hiekkarannan lava, VIRRAT
21.06. Hangan lava, HANKASALMI
22.06. Venesjärven rantalava, KANKAANPÄÄ
25.06. Pyhäsalmen lava, PYHÄJÄRVI
26.06. Särkkä, PUNKALAIDUN
29.06. Ämyri, SOMERO
30.06. Kyllikinranta, IISALMI
YHTEYSTIEDOT
Olli Lepänrinne
olli.lepanrinne@magnumlive.fi
+358 40 188 0676
Keikat myy:
MagnumLive